Edellisille synttäreille tein ihanaa mustikka-juustokakkubrownieta, jota hieman muuttelin nyt niin että sain munattoman version. Tällä kertaa munaton versio jäi kyllä maussa kauaksi taakse alkuperäisestä. Hyvää tämäkin oli, mutta ei lähellekään niin hyvää kuin alkuperäinen.


pohja:
2 dl vehnäjauhoja
1 dl ruokosokeria
0,5 tl soodaa
1,5 rkl kaakaojauhetta
0,5 rkl valkoviinietikkaa
0,5 tl vaniljasokeria
0,5 dl öljyä
1 dl maitoa
0,5 dl kermaa
100 g tummaa suklaata rouhittuna hienoksi

Sekoita kuivat aineet keskenään ja nesteet keskenään. Yhdistä seokset ja levitä irtopohjavuokaan. Paista 200 asteessa noin 20 min.

juustokakkutäyte:
4 liivatelehteä
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 rkl kiehuvaa vettä
1 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
3 dl kuohukermaa

Liota liivatetta noin 5 min kylmässä vedessä. Sekoita sokerit tuorejuustoon. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Sulata liivate kiehuvaan veteen ja lisää ohuena nauhana tuorejuuston sekaan. Kääntele lopuksi sekaan kermavaahto. Kaada jäähtyneen pohjan päälle ja laita jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään.

kermakuorrutus:
2 dl kuohukermaa
65 g tomusokeria
100 g vadelmia
+ koristeluun

Vaahdota kerma ja sokeri napakaksi vaahdoksi. Lisää vadelmat ja sekoita niin että vadelmien rakenne hajoaa. Levitä juustokakkupohjan päälle ja koristele vadelmilla.