Olen hieman arka käsittelemään kokonaista kalaa ja yleensä tuleekin ostettua vain sitä kirjolohifilettä. Yhden kerran oli kuitenkin kokonaiset siiat hyvässä tarjouksessa, joten päätin kokeilla, mitä saisin siitä aikaiseksi. Suomustin siian ja laitoin sen pötköttelemään uunivuokaan. Kalan nahkaan laitoin pestokastiketta, hieman öljyä, suolaa, pippuria ja sitruunamehua. Paistoin kalan 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia, välillä valelin kalaa liemellä, ettei se kuivuisi liikaa. Netistä opin että kokonaisen kalan kypsyyden pystyy helposti testaamaan nostamalla kevyesti selkäevää. Jos se irtoaa helposti, niin kala on kypsää. Kun aloimme syödä kalaa, tytöt halusivat heti syödä silmät. Itsekin muistan lapsuudesta että silmistä käytiin aina kova taistelu, kuka ne saa syödä :)

Kalan kanssa söimme tomaattirisottoa, jonka ohjeen löysin Pirkasta. Ihan en tätäkään ruokaa tehnyt tuon ohjeen mukaan, alla suunnilleen se miten tein.

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
3 dl risottoriisiä
öljyä
6 dl vettä
1 luomukasvisliemikuutio
2 dl kermaa
1 rasia kirsikkatomaatteja
1 ruukku basilikaa

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli, kuullota öljyssä. Lisää riisi ja sekoita pari min. Lisää kuumaan veteen kasvisliemikuutio ja lisää riisin joukkoon vähitellen niin, että edellinen neste on imeytynyt ennen uuden lisäämistä. Sekoita koko ajan. hauduta riisi kypsäksi ja lisää lopuksi kerma. Lisää halkaistut tomaatit ja basilikan lehdet.