Viimeksi tekemäni sitruunatorttu jäi sen verran kaivelemaan takaraivoon, että oli pakko kokeilla Maku lehdestä (sorruin tilaamaan senkin lehden, kun sai tilaajalahjaksi leivontakirjan…) löytämääni sitruunamarenkitortun ohjetta. Ei tämäkään ohje ollut ihan sellainen kuin olisin halunnut, mutta en tiedä onko sellaista olemassakaan. Minun sitruunatorttumuistot tulevat jostain kaukaa lapsuudesta, sedän vaimo teki hyvää sitruunatorttua ja sitä lapsuuden makumuistoa yritin tavoittaa. Vieraat ainakin tykkäsivät tästä piirakasta todella paljon, eikä se minunkaan mielestä todellakaan pahaa ollut, mutta ei kuitenkaan ihan sitä mitä olisin halunnut.

Tässä tortussa käytin valmispiirakkataikinaa, Myllyn parhaan uutta pyöreää taikinaa. Kotona sitten vasta tajusin lukea tuoteselostetta ja kylläpä olikin saatu piirakkataikinaan tungettua paljon lisäaineita! Jää kyllä tämä ensi kerralla sinne kauppaan.


2 keltuaista
4 munaa
3 dl sokeria
2 dl ranskankermaa
2 sitruunan raastettu kuori
2 sitruunan mehu

2 valkuaista
1 1/4 dl sokeria

Painele taikina piirasvuokaan (itse en esipaistanut valmistaikinaa). Vatkaa munat, keltuaiset ja sokeri keskenään. Lisää ranskankerma, sitruunankuori ja -mehu. Kaada täyte pohjan päälle ja paista 160 asteessa noin 40 minuuttia.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeria ja vatkaa kunnes vaahdosta tulee kiiltävää. Lusikoi tai pursota marenki piiraan päälle ja paista 200 asteessa kunnes marenki saa hieman väriä, noin 6-8 minuuttia. Jäähdytä ennen tarjoamista.