Yritän käydä läpi näitä valmistautuneita leipomuksia, lokakuun alusta on tämäkin kuva. Tätä Pirkasta löydettyä ihanaa vuohenjuusto-pinaatti-artisokkapiirakkaa on tullut tehtyä jo muutamankin kerran. Kaikkia minun herkkuja samassa piirakassa, aivan superhyvää!! Tässä oma versioni piirakasta. Piirakan voi tehdä myös ilman kananmunaa, korvaamalla kananmunan purkillisella kermaviiliä, jolloin ruokakermankin voi jättää vaikka pois.

1 pkt valmista piirastaikinaa

1 pussi pakastepinaattia
2 sipulia
1 tlk artisokansydämiä
150 g vuohenmaitotuorejuustoa
1 dl ruokakermaa
3 kananmunaa
suolaa, mustapippuria

pinnalle siemeniä (auringonkukka, kurpitsa)

Sulata piirastaikina ja painele se pyörään piirasvuokaan. Hienonna sipuli ja kuullota hetki. Sulata pakastepinaatti ja lisää sipulin joukkoon. Valuta ja halkaise artisokat. Sekoita vuohenjuusto, kerma, munat ja mausteet. Laita pohjan päälle ensin sipuli-pinaattiseos, sen päälle juustoseos. Asettele pinnalle artisokansydämet leikkauspinta ylöspäin. Paista 200 astetta, alimmalla tasolla noin 35 minuuttia. Ripottele paistetun piiraan pinnalle siemeniä maun mukaan.