Tämän vuoden pääsiäisherkut tulevat hieman myöhässä, mutta ovatpahan valmiina ensi pääsiäisen ideointia varten.

Tämän piirakan tein isäni kanssa, ideoitiin yhdessä hieman täytteitä eri reseptien pohjalta. En ollut ennen maistanut kypsennettyä mätiä, hyvää se on näköjään näinkin! Jopa mieheni, joka ei yleensä pidä äyriäisistä tykkäsi piirakasta.


Pohja:
Sunnuntai valmis piirastaikina

Täyte:
180 g isoja katkarapuja
100 g mätiä
120 g smetanaa
2 munaa
2 dl ruokakermaa
0,5 dl tillisilppua
150 g emmental-mozzarella raastetta
suolaa, mustapippuria
sitruunamehua

Sulata mäti ja katkaravut tarvittaessa. Sekoita kaikki muut täytteen aineet keskenään paitsi juusto. Esipaista piiraspohjaa noin 10 minuuttia. Laita täyte pohjan päälle ja levitä pinnalle juustoraaste. Paista noin 40 minuuttia (kunnes täyte on hyytynyt ja pinta hieman ruskettunut).