Kokeilin tähdä vehnättömän joulukakun lahjaksi. Itse en siis ole kakkua maistanut, mutta ainakin kakku tuoksui todella hyvälle ja kuulemma myös maistui lahjansaajalle. Rakenne oli ollut mureneva ja kakku ei ollut pysynyt kunnolla kasassa, kannattaa siis jo heti kumoamisvaiheessa laittaa lautaselle ja pitää siinä kostutuksen ajan. Tein tästä pienen kakun, ohjeesta riittää noin 15 cm halkaisijaltaan olevaan pieneen vuokaan, alkuperäinen ohje isoon kakkuvuokaan on 3-kertainen.


200 g kuivahedelmiä (aprikoosi, viikuna, taateli) paloiteltuna
50ml brandya
puolen sitruunan mehu
30 g polentaa
20 g perunajauhoja
30g mantelijauhetta
0,5 tl leivinjauhe
0,5 tl kanelia
0,5 tl neilikkaa
50g voita
50g fariinisokeria
1 kananmuna
1 rkl maitoa
20g manteleita rouhittuna
0,5 rkl siirappia
1 rkl hunajaa

Laita kuivahedelmät ja brandy ja sitruunamehu kattilaan, kiehauta. Laita tiiviseen astiaan maustumaan yön yli. Sekoita polenta, perunajauho ja mantelijauho, leivinjauhe ja mausteet. Vatkaa voi ja sokeri sekaisin kunnolla. Lisää muna, sekoita hyvin, lisää jauhoseos. Lisää maito, maustuneet hedelmät ja mantelit ja lopuksi siirappi ja hunaja. Laita vuokaan ja paista 150 asteessa ensin noin 45 min ja kokeile kypsyys tikulla, paista tarvittaessa 10 min jaksoissa ja kokeile välillä kypsyyttä. Jäähdytä vuuassa ja kumoa, kostuta brandyllä ja säilytä ilmatiiviisti viileässä. Voit kostuttaa kakkua noin kerran viikossa pienellä määrällä brandyä.