Näitä tryffeleitä tein lasten päiväkodin ohjaajille joululahjoiksi. Muutama jäi ylitse paketeista ja päästiin itsekin maistelemaan, olivat todella hyviä! Näitä voisi kokeilla tehdä myös esim puolukasta, toimisi varmasti tumman suklaan kanssa hyvin. Ainoana vaikeutena näissä oli valkosuklaalla päällystäminen, mustikka värjää niin helposti että kastaminen suklaaseen ei onnistunut kun valkosuklaa meinasi muuttua heti sinimustaksi. Päädyin sitten valuttamaan konvehdeille sulatettua suklaata ja onnistui hyvin niinkin, eikä ulkonäöllisestikään haitannut vaikka suklaa oli valutettuna niin että osa täytteestä pilkisti esiin. Päälle ripottelin vielä sinisiä koristerakeita. Harmiksi en muistanut ottaa näistä ollenkaan kuvaa. Mutta tulen tekemään näitä varmasti uudelleenkin. Ohjeen löysin cakedreamin blogista.

150g mustikoita  
1 dl sokeria  
300g tummaa suklaata  
50g voita  

noin 150 g valkosuklaata

Paloittele suklaa kulhoon. Keitä mustikoita ja sokeria 5 minuuttia. Puserra seos siivilän läpi suklaan joukkoon. Lisää myös mustikkaseos massaan. Lisää rasva ja sekoita tasaiseksi massaksi. Anna jähmettyä hetki jääkaapissa. Pyörittele massasta palloja ja laita ne jääkaappiin kovettumaan ennen päällystystä. Sulata valkosuklaa ja valuta kylmien tryffeleiden päälle. Koristele halutessasi rakeilla, mustikkajauheella tms ja anna jähmettyä kylmässä.