Tämän kakun tein pojan synttäreille. Poika on kovasti ihastunut erilaisiin pingviinihahmoihin, joista suosituin (ainakin kesällä oli) Pororo pieni pingviini. 2-vuotissynttäreille tein siis hänelle Pororo kakun. Nokan ja silmät tein kovettumaan jo pari päivää aikaisemmin, mutta muuten muovailin pingviinin kasaan samalla kun kuorrutin kakkua. Ihan hauskan näköinen!


 
Pohjan tein vehnättömänä, ohje tällaisesta kuivakakusta mutta ihan hyvin toimi myös täytekakkuna. Todella varovainen sai vaan olla halkaisun kanssa ettei kakku murentunut leikatessa palasiksi. Onneksi täytteen ja kuorrutteen avulla sai peitettyä pienet repeilyt ;)

200 g voita
200 g sokeria
4 munaa
175 g mantelijauhoa
250 g jauhoisia perunoita muussattuna
2 tl leivinjauhetta
 
Keitä ensin perunat, kuori ja soseuta ja anna jäähtyä. Vaahdota sokeri ja voi ja lisää munat yksitellen välillä sekoittaen. Kääntele joukkoon mantelit, muussattu peruna ja leivinjauhe. Kaada voideltuun ja jauhoitettuun (käytä jauhoitukseen mantelijauhetta) irtopohjavuokaan. Paista 180 asteessa noin 40-45 min kunnes kakku on ottanut väriä ja keskelle kakku laitettu tikku tulee puhtaana pois. Jäähdytä ennen irrottamista.
 
Täyteen tein maidottomasta valkosuklaasta, laktoosittomasta kermasta ja tuoreista mansikoista. Tämä kakku tarjottiin samoissa juhlissa kuin vadelmakreemikakku ja tämä oli kyllä ihanan raikasta vastapainoa!