Vappuaatto vietettiin lasten ehdoilla lastenmusiikkikonsertissa. Sieltä kotiuduttuamme syötiin paistettuja nakkeja ja perunasalaattia hieman uudella tavalla valmistettuna. Ohjeen muokkasin Glorian Ruoka ja Viini lehdessä olleesta spelttipiirakan täytteestä. Itse tykkäsin tästä sitruunaisesta mausta kovasti ja paistetut perunat menisivät pelkästäänkin hyvin lisäkkeenä esim. grillatun broilerin kanssa hyvin. Itse tarjosin salaatin kylmänä, koska tein perunat valmiiksi jo aamupäivällä, mutta perunat olisivat varmasti parempia salaatin seassa juuri uunista otettuina.

Sitruunaperunat:
1 kg varhaisperunoita
1 sitruuna
1 tl sormisuolaa
1 dl oliiviöljyä

Lisäksi:
1 nippu tuoretta vihreää parsaa
1 ruukku rucolaa
1 ruukku viinisuolaheinää
balsamicoa

Pese perunat hyvin ja halkaise ne pituussuunnassa kahtia. Laita ne tilavaan uunivuokaan. Pese ja kuivaa sitruuna. Raasta kuori hienoksi ja purista mehu. Yhdistä sitruunankuori ja mehu sekä öljy ja suola ja kaada perunoiden päälle, sekoita. Paista 200 asteessa noin 35-45 min kunnes perunat ovat saaneet kauniin värin ja ovat kypsyneet.

Kuori parsat ja keitä ne hieman suolassa maistetussa vedessä kypsiksi (noin 5 minuuttia). Laita parsat balsamicoon maustumaan hetkeksi (itse keitin myös parsat jo aamupäivällä jolloin ne maustuivat jääkaapissa reilut 5 tuntia).

Huuhtele salaatit ja kokoa salaatti. Mausta halutessasi vielä mustapippurilla ja ripauksella oliiviöljyä.