Koitetaanpas saada nyt pääsiäisen ja vapun ruokeherkuttelut laitettua tännekin. Paljon tuli kokkailtua kyllä ja melkein iski herkkuähky jo vappuna, sen jälkeen ollaankin otettu hieman kevyemmin.

Tämä leipä oli ihana pieni lounas aurinkoisena pääsiäislauantaina ennen maastoretkeä! Tämänkin ohje napattu GoodFoodista.



Taikina:
15 g tuorehiivaa (tai 7 g kuivahiivaa)
500 g vehnäjauhoja
2 tl suolaa
1 tl sokeria
2 rkl oliiviöljyä
3 dl vettä

Päälle:
1 punasipuli
1 rkl oliiviöljyä
100 g gruyere juustoa
muutamia rosmariinin oksia
sormisuolaa

Laita jauhot leivonta-astiaan ja hiero tuorehiiva jauhojen sekaan, lisää sokeri ja suola. Keitä 1 dl vettä ja kaada päälle 2 dl kylmää vettä, näin vedestä tulee kädenlämpöistä (tai ota suoraan hanasta kädenlämpöistä, tämä keino oli vaan niin hauska että pakko oli kokeilla:)). Lisää öljy. Tee jauhojen keskelle kuoppa ja kaada nesteet sekaan, sekoita nopeasti taikinaksi. Taikinasta tulee aika pehmeää ja tarttuvaa. Kaada taikina jauhotetulle alustalle ja vaivaa. Ohjeessa neuvotaan venyttämään taikinaa pois päin itsestä, kääntämään kaksinkerroin itseen päin ja taas työntämään pois. Jatka tätä kunnes taikinasta tulee kimmoisaa ja tasaista. Laita taikina takaisin kulhoon leivinliinan alle ja kohota noin tunti.

Puolita ja viipaloi sipuli ja kuullota sitä öljyssä kunnes pehmeää. Kuutioi juusto pieniksi paloiksi. Ota taikina leivinalustalle ja sekoita kevyesti taikinaan sipulit ja rosmariininoksia. Leikkaa taikina kahteen osaan ja panel tai kaulitse molemmat palat noin 20*25 cm kokoisiksi kolmioiksi. Leikkaa kolmio keskeltä melkein päästä päähän hulk ja tee molemmille puolille kola viiltoa, niin että leivästä tulle leaden muotoinen. Laita päälle juustokuutiot ja lisää rosmariinin oksia sekä sormisuolaa. Anna kohota noin 20 min ja paista 240 asteessa noin 15 minuuttia.