Englannin kuninkaallisia häitä katsottiin meillä naisporukalla ja mukana oli myös useita pieniä prinsessoja kruunut päässä. Häävastaanottoa varten täytyi tietysti tehdä perienglantilaisia herkkuja ja juoda paljon teetä :)

Häävastaanoton suolainen osuus oli perinteiset kurkkuleivät ja GoodFood lehdestä löysin ohjeen tällaisiin kivoihin broileripiiraisiin.  Itse tykästyin näihin kovasti, voisi helposti tehdä myös ison piirakan tällä samalla täytteellä.



1 sipuli
oliiviöljyä
2 rkl currya
3 rkl mango chutney
140 g (1 iso) broilerin rintafile
1 pieni purkki smetanaa
500 g voitaikinaa
1 muna
mantelilastuja

Kuullota hienonnettua sipulia hetki pannulla, lisää curry ja pieneksi kuutioitu broilerinfile. Paista kunnes broileri on kypsää. Sekoita joukkoon mango chutney ja smetana.
Kaulitse 2/3 voitaikinasta ohueksi levyksi ja ota pyöreällä muotilla isoja levyjä. Laita voideltuihin muffinsipellin koloihin niin, että taikina yltää reunan yli. Täytä taikinakupit täytteellä. Kauli loput taikinasta ja tee pyöreät kannet piiraille, painele kannet hyvin kiinni. Pistele haarukalla, voitele kananmunalla ja levitä päälle mantelilastuja. Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia.