Pakastimessa oli yksi pussillinen vielä edelliskesän puolukoita ja mielessä oli jo jonkun aikaa kypsytellyt ajatus Banoffeesta puolukoilla. Viimein sain aikaiseksi kokeilla kakkua ja siitä tuli todella hyvää! Tällä kertaa keitin kinuskin mikrossa (noin 7 minuuttia välillä sekoitellen), mutta siitä ei tullut kyllä yhtä hyvää kuin kattilassa, joten ensi kerralla täytyy muistaa aloittaa kakun tekeminen aikaisemmin kuin yhdeksältä illalla :) Myös pohjan ainekset on tuohon mun vuokaan hieman vajaat, ensi kerralla siis hieman isompi pohja.


Pohja:
16 kpl digestivejä
n. 4,5 rkl margariinia

Päälle:
1 tlk kondensoitua maitoa
150 g puolukoita
2 dl kuohukermaa
sokeria, vaniljasokeria

Murskaa keksit ja sekoita sulatettu margariini. Levitä irtopohjavuuan pohjalle ja hieman reunoille.

Keitä kondensoitu maito kinuskiksi. Levitä osa kinuskista kakun pohjalle, lisää puolukat ja loput kinuskista. Anna vetäytyä jääkaapissa pari tuntia. Vatkaa kerma ja laita kakun päälle. Halutessasi voit vielä ripotella puolukoita kermavaahdon päälle.