Jokunen viikko sitten vierailtiin siskoni luona ja saatiin kotiin viemisiksi säkillinen omenoita. Suurin osa omenoista oli ilmeisesti mehuntekoon tarkoitettua lajiketta, kovia ja mehukkaita mutta syömäomenoiksi liian happamia. Niinpä tein sitten erilaisia omenaherkkuja että saatiin pussi tyhjennettyä:)

Omena-pähkinä-juustopiiras



Tämä ohje oli houkutellut minua Kodin kuvalehden seinäkalenterissa heti kun tein ensimmäiset merkinnät lokakuulle. Harmiksi lopputulos oli kuitenkin kaukana odotuksista, mutta ihan ok piirasta tästä tuli. Jotenkin hieman omituista, mutta silti ihan hyvää, ja kaikki tuli kyllä syötyä pois. Parasta piiras oli mielestäni seuraavana päivänä jääkaappikylmänä.

Taikina
2 dl kuohukermaa
4,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
175 g voita

Täyte
1 kg omenoita
1 rkl sitruunamehua
1,5 dl sokeria
2 tl kanelia
0,5 dl vehnäjauhoja
1 dl pähkinärouhetta
150 g Musta salaneuvos juustoa

Vaahdota kerma. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe. Sekoita jauhoseos pehmeään voihin ja lisää lopuksi kermavaahto, sekoita varovasti taikinaksi. Muotoile taikinasta kaksi palloa, litistä ne ja laita jääkaappiin kelmuun käärittynä.
Kuori ja paloittele omenat. Laita täytteen muut aineet juustoa ja pähkinää lukuunottamatta kattilaan ja keitä hiljalleen noin 5 min. Lisää pähkinät ja raastettu juusto.
Kauli toisesta taikinapallosta pyöreä levy ja vuoraa sillä noin 26 cm halkaisijaltaan oleva piirasvuoka. Kaada täyte vuokaan. Kauli toinen taikinapalakanneksi ja sulje reunat. Pistele kanteen reikiä (ja voitele munalla). Paista 200 asteessa noin 40 min.



Tomaattilinssikeitto


Tämän reseptin olen saanut joskus ystävältäni ja teen sen aina "jotain sinne päin" asenteella. Hyvää tulee aina ja lapsetkin tykkäävät tästä!

1 prk tomaattimurskaa (voi käyttää myös maustettua)
reilu desi punaisia linssejä (sekaan voi laittaa myös vihreitä ja belugalinssejä)
2 omenaa raastettuna
vettä
mausteita maun mukaan (chiliä, curryä, yrttejä, sitruunamehua)

Laita kaikki aineet kattilaan ja keitä noin 20 minuuttia. Keitto vaan paranee jos malttaa hauduttaa kauemmin. Tarjoan keiton yleensä raejuuston tai luonnonjugurtin kanssa.

Omena-karpalopiirakka



Käytin taas omaa suosikkireseptiäni. Laitoin tällä kertaa täytteeksi omenaa raastettuna ja karpaloa. Tähän kakkuun nuo mehuomenat olivat kyllä hieman liian mehukkaita, piiras kuohui ikävästi yli uunissa, mutta maku oli taas kerran oikein erinomainen!

Omena-karpalokerroskiisseli


Lopuista omenista tein kerroskiisselin. Ohjeena käytin täällä jo ollutta omenakermamaljojen ohjetta, mutta muuttelin suhteita hieman. Koristelin kiisselin digestive-muruilla, ne sopivat tosi hyvin kiisselin kaveriksi.

Omenahillo
1,5 l pieniä omenakuutioita
2 dl karpaloita
2 dl vettä
3 dl hillomarmeladisokeria

Kermahyytelö
3 dl vispikermaa
3 rkl sokeria
3 dl turkkilaista jugurttia
3 tl vaniljasokeria

Kuori ja kuutioi omenat. Laita kaikki hillon aineet kattilaan ja keitä noin 15 minuuttia, jäähdytä.

Vispaa kerma ja sokerit ja lisää vaahtoon jugurtti. Laita kerroksittain omenahilloa ja kermaseosta, anna "hyytyä" kylmässä ennen tarjoilua.