Tällä viikolla onkin tullut taas leivottua urakalla, kun olen juhlinut vanhentumista ja laitellut tarjoiluja pakkaseen elokuisia juhlia varten.

Synttäriaamuna pyysin kuitenkin miestäni leipomaan minulle aamupalaksi pikapullia, joiden ohjeen olin löytänyt Omenamintulta. Mieheni ei ole mikään kovin kokenut leipuri, mutta ohje näytti kivalta ja yksinkertaiselta, joten päätin hänen selviytyvän haasteesta. Ja olihan se ihana saada aamulla tuoretta kanelin ja kardemumman makuista pullaa. Mitään pikapullia nämä ei mieheni tekeminä olleet, hänellä meni alkuvalmisteluihin melkein tunti, mutta pääasia oli, että pullat olivat hyviä ja sain köllötellä lasten kanssa aamulla niitä odotellessa.

Näiden kanssa testattiin ekaa kertaa myös ostamiani silikonisia muffinivuokia ja ne osoittautuivat oikein toimiviksi.

Pullat, 8 kpl

taikina:
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 rkl sokeria
1 tl kardemummaa
3/4 dl öljyä
2 dl maitoa
1 kananmuna

täyte:
1 tl kanelia
1 dl fariinisokeria
½ - 1 rkl voita sulatettuna

kananmunaa voiteluun, pinnalle mantelirouhetta tai -lastuja

Sekoita kuivat aineet. Sekoita keskenään öljy, maito sekä muna ja kaada kuivien aineiden joukkoon. Sekoita varovasti pehmeäksi taikinaksi. Annostele puolet taikinasta 8 muffinivuokaan. Sekoita täytteen aineet keskenään ja jaa vuokiin. Jaa loppu taikina täytteen päälle. Voitele munalla, ripottele pintaan mantelia ja paista noin 20 minuuttia 200 asteessa.