Tällä viikolla meillä kävi maitoallerginen vieras, joten kokeilin muokata suosikkipiirasreseptini tällä kertaa soijatäytteiseksi. En ole aikaisemmin käyttänyt soijatuotteita leivonnassa, koska omalla maidottomuus dietilläni myös soija oli pannassa, mutta ajattelin että soija olisi kivemman makuista kuin kauratuotteet joita itse käytin. Piirakasta tuli kyllä hyvän makuinen, mutta täyte jäi liian löysäksi, eli olisi ainakin tarvinnut sen kaksi kananmunaa, jonka olin ajatellut laittaa. Lapseni halusi kuitenkin auttaa leivonnassa ja rikkoa munat, jolloin toinen munista levisi puoliksi pöydälle, ja ajattelin 1,5 kananmunan riittävän. Lisäksi piiras tuli uunissa vuuasta ulos, kun käytin ensimmäistä kertaa lahjaksi saamaani Vanilja-sarjan piirasvuokaa.

pohja:
200 g margariinia
0,75 dl sokeria
2 kananmunaa
3,5 dl venhäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

täyte:
500 g vaniljan makuista soija"jugurttia"
1,5 munaa
0,75 dl sokeria
2 rkl sitruunamehua
mustikoita ja vadelmia

Sekoita huoneenlämpöiset pohja-ainekset kunnolla sekaisin. Levitä pyöreän piirasvuuan pohjalle ja reunoille ja ripottele päälle marjat / hedelmät. Sekoita täyteaineet keskenään ja kaada marjojen päälle. Tällä kertaa lapseni ripotteli osan marjoista täytteen päälle koristeeksi. Paista 170 asteisen uunin alaosassa noin 50 minuuttia.