Tänä(kään) vappuna ei oikein sää suosinut perinteistä piknikkiä, mutta koska piknikmenu oli laadittu ja ruuat valmistettu, levitimme piknikin olohuoneeseen. Ajattelin, että järjestely on kätevä myös muutaman pienen lapsen kanssa, jotka eivät jaksa kuitenkaan aikuisten seurassa istua pöydässä kovin kauaa, vaan voisivat nyt juosta omissa leikeissänsä ja käydä välillä syömässä ja me aikuiset saisimme istua rauhassa ja syödä pitkään. No tämä haavemaailmasta.

Todellisuudessa olin taas yliarvioinut omat suorituskykyni, huhkin aamulla 4,5 tuntia keittiössä poistumatta sieltä kertaakaan ja silti aikataulu petti pahasti. Syömään päästiin vasta reilusti yli kahdentoista jolloin pienimmät juhlijat olivat jo yliväsyneitä, nälkäisiä ja kiukkuisia. Rauhallinen brunssailu saatiin siis unohtaa tällä kertaa. Ensi kerralla yritän muistaa pitäytyä kohtuudessa, ehkä jotain olisi voinut jättää tekemättä. Lisäksi oma kriittisyyteni tuotoksiani kohtaan alkaa jo ottaa päähän, koko aamun uurastuksen jälkeen kaikki ruuat maistuivat omassa suussa ihan tylsiltä ja sellaisilta että olisi tämän voinut paremminkin tehdä.

Tällaisella menulla juhlimme tänä vuonna vappua, ruokaa oli muutenkin ihan liikaa kun meitä oli vain neljä aikuista ja kolme pientä lasta.
 
lihapullat, nakkipalat
kasvispalat
dippikastikkeet
nachoja ja guacamolea
 
juustoja ja passionhilloa
metrilakupalat
 
 
Juustolautasella piti tällä kertaa valita vain kovia (pastöroituja) juustoa, mutta onneksi lähiCittarissamme on ihana juustotiski, josta tuollaisiakin juustoja löytyi pilvin pimein. Tykkään itse älyttömästi Manchego-juustosta ja kävin taas kysymässä onko se pastöroidusta maidosta. Joulun aikaan sain vastauksen että ei ole, nyt vastaus oli, että on… No päätin kuitenkin uskoa myyjää, ja otin palan sitä mustakuorista ihanuutta (netistäkin vielä tutkin asiaa, ja ainakin suurin osa manchegoista on pastöroituja). Lisäksi otin toista vanhaa suosikkiani, Juustoportin brandy-pähkinäjuustoa ja mies oli jo aikaisemmin ostanut Valion Ritari juustoa. Näiden kanssa täytyi saada jotain makeaa ja hetken aikaa kaupan hillohyllyn edessä ihmeteltyäni päädyin tähän Jam it!:in passionhedelmähilloon. Hillo ja juustot olivat yhdessä taivaallisen hyviä. Tuo hillo oli juuri sopivan kirpsakkaa juustojen kaveriksi, suosittelen kokeilemaan. Jotain omasta kriittisyydestäni kertonee, että tämä oli mielestäni koko menun paras osuus.

Vappuruokien kuvat tulivat otettua kaikki aikamoisessa kiireessä kun nälkäiset syöjät koittivat päästä ruokien kimppuun, joten kuvien laadussa on normaaliakin enemmän puutteita, mutta sainpahan sentään napattua jonkunlaiset todistusaineistot.