Muutama vuosi sitten paistoin ekaa kertaa elämässäni tavallisia munkkeja. Ne olivat todella hyviä tuoreena syötyinä! Nyt mielessäni kummitteli tämä joskus Yhteishyvä lehdessä näkemäni sitruunarahkamunkkien ohje, jota halusin kokeilla. Jotenkin olin tuosta reseptistä ja kuvasta ymmärtänyt että ohjeen 20 kpl tarkoittaa pikkumunkkeja, mutta ihan reilun kokoisia niistä sitten kuitenkin tuli. Ensi kerralla voisi ohjeen puolittaa, jolloin munkeista oikeasti tulisi enemmänkin suupaloja. Mutta kylläpä nämä isotkin versiot hävisivät parempiin suihin!
 
Munkkeja paistaessani onnistuin tietysti polttamaan yhden sormenpään. Sen jälkeen paistaminen olikin melkoista akrobatiaa kun yritin samalla kylmentää sormeani, paistaa munkkeja ja sokeroida ja täyttää jo paistettuja kappaleita. Minulla oli liian ohut tylla täytteen pursottamiseen ja se meni kokoajan tukkoon sitruunankuoren paloista, joten jossain vaiheessa meinasi usko loppua koko projektin kanssa. Mutta onneksi jaksoin uurastaa loppuun, nämä olivat todella hyviä!
 
75 g margariinia
2,5 dl maitoa
25 g tuorehiivaa
0,5 tl suolaa
1 dl sokeria
6,5 dl vehnäjauhoja
rypsiöljyä paistamiseen
 
Rahkatäyte:
200 g maitorahkaa
2 tl sitruunan kuorta
4 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
pinnalle sokeria
 
Sulata rasva ja lisää siihen maito, lämmitä kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva nesteeseen, lisää suola ja sokeri. Lisää jauhoja erissä nesteeseen ja vaivaa taikinaa, kunnes siitä tulee notkeaa ja se irtoaa kulhon reunoista. Tee taikinasta pallo ja anna kohota liinalla peitettynä lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi. Leivo taikinasta pullia, kohota niitä noin 20 minuuttia liinalla peitettynä. Sekoita täytteen aineet keskenään.
 
Kuumenna öljy 180-asteiseksi. Paista munkit muutama kerrallaan, käännä paiston puolivälissä. Valuta munkit talouspaperin päällä. Täytä munkit rahkatäytteellä kapeakärkisellä pursottimella. Sokeroi sen jälkeen paperipussissa tai lautasella.