Halusin tehdä ristiäisiin myös jotain todella suklaista ja päädyin kokeilemaan mokkapaloista tehtyjä popseja. Ensin ajattelin tehdä popsit marianne-rouheella maustetuilla mokkapaloilla, mutta siinä vaiheessa tarkoitukseni oli vielä tehdä pätkismuffinseja joten jätin taikinasta marianne-rouheen pois. Muuten tein pohjan Hellapoliisilta löydetyllä reseptillä. Kun pätkismuffisit sitten vaihtuivat valkosuklaaseen, korvasin mintun puutteen heittämällä crushia murustellun pohjan joukkoon. Sidosaineena käytin mukaeltua mokkapalakuorrutuksen ohjetta. Kuorrutukseen käytin tummaa suklaata (puolet taloussuklaata ja puolet fazerin leivontaan tarkoitettua 70% suklaata) ja koristeeksi laitoin kahta eri koristeraetta. Nämä olivat todella täyteläisiä, sopivan suklaisia ja mokkaisia, eli nousivat kyllä aika korkealle omalla suosikkilistallani! Näitä täytyy saada joskus lisää!

Pohja:
3 munaa
3,5 dl sokeria
4,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl sokeroimatonta kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
150 g sulatettua margariinia
1,5 dl kahvia

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet, lopuksi margariinisula ja kahvi. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista 225 asteessa n. 15 minuuttia. Halusin pohjasta kunnon kuohkean, joten paistoin koko pellillisen, mutta käytin popseihin vain 3/4 piirakasta (loppu odottaa pakastimessa uusia kokeiluja;)).
Jäähtyneen pohjan murustin hienoksi kulhoon ja sekoitin joukkoon puoli pussia Marianne-crushia.

"Sidosaine"
8 rkl kahvia
2 rkl kaakaojauhetta
8 rkl tomusokeria

Sekoita kaakaojauhe ja tomusokeri kahvin sekaan ja lisää murustellun pohjan joukkoon. Muotoile massasta palloja ja laita ne jääkaappiin muutamaksi tunniksi.
Sulata suklaa ja kasta jäähtyneet pallot sulassa suklaassa, koristele esim. nonparelleilla ennen kuin suklaa ehtii jähmettyä. Laita valmiit popsit jääkaappiin kovettumaan.