Leipätikkujen ohjeen otin Bertinet: Leipää monella tavalla -kirjasta. Näiden tekeminen oli helppoa, mutta kohotuksineen aika aikaavievää. Lisäksi tikuista tuli omaan makuuni hieman liian pehmeitä ja sitkeitä, voi olla että paistoaikaa pidentämällä niistä olisi saanut rapeampia. Mutta ihan hauskoja ja näyttävä lisä kattaukseen. Hauska erikoisuus oli, että kirjassa kaikki mitat (jopa vesi!) annettiin grammoina, joka oli aika hassua.


250 g hiivaleipäjauhoja
0,5 pussia (5 g) kuivahiivaa
5 g suolaa
175 g vettä
50 g seesaminsiemeniä

Laita jauhot, suola ja hiiva monitoimikoneen taikinakulhoon. (Käsin tehtäessä taikinan käsittelyyn annettiin tarkat kuvalliset ohjeet erilaisine vetoineen ja pyörityksineen, mutta itse laiskana ajattelin monitoimikoneen hoitavan homman helpommin, tämäkin versio kirjassa esiteltiin). Laita kone pienimmälle teholle ja lisää kaikki vesi kerralla. Sekoita 2 minuuttia. Nosta nopeutta yhdellä asteella ja vaivaa 6-7 minuuttia. Kaada taikina kevyesti jauhotetulle pöydälle, muovaile taikinasta pallo venyttämällä taikinan reunoja peukalolla keskelle päin, käännä taikina ympäri ja painele reunat alas niin että taikinasta muodostuu pallo. Laita taikina jauhoitettuun vuokaan lepäämään liinan alle tunniksi lämpimään, vedottomaan paikkaan.

Nosta taikina jauhotetulle pöydälle. Painele käsin noin 15X30 cm levyksi ja ripottele päälle seesaminsiemeniä, painele ne kevyesti taikinaan. Taita 1/3 taikinasta keskelle päin, ripottele "puhtaalle" kohdalle siemeniä ja painele ne taikinaan. Taita loppu kolmannes päälle ja ripottele taas siemeniä. Leikkaa 10-12 osaan leveyssuunnassa. Kierrä suikaleita ja venytä ne samalla pellin mittaisiksi ja pyöräytä vielä lopuksi siemenissä. Laita pellille niin, että tikkujen väliin jää pienet raot.

Nosta tikut kohoamaan 20 minuutiksi ja lämmitä sillä aikaa uuni 250 asteeseen. Paista tikkuja noin 8-10 minuuttia, kunnes tikut ovat kullanruskeita. Nosta ritilälle jäähtymään.