Olen nyt ihastunut valkosuklaan ja puolukan raikkaaseen yhdistelmään, ja halusin kokeilla miten se onnistuu kakun täytteessä. Tein tämän kakun hieman jämäpaloista, Hello Kitty kakussa käyttämästäni kakkupohjasta jäi isohkot reunapalat yli, jotka olin pakastanut ja samaan kakkuun ostamastani sokerimassasta oli vielä pieni pala jäljellä. Muutenkin tämä oli varsin kokeellinen kakku. Pääsin kokeilemaan neliskulmaisen kakun kuorruttamista, jota jännitin turhaan etukäteen, helposti se onnistui! Koristelu meni muuten hieman mönkään, koska vaaleanpunaiseksi värjäämäni sokerimassa oli hieman kuivunut ja tyttö ehti syömään puolet siitä hyvästä palasta, mutta sain silti kokeiltua tuota nauhan leikkaamista taikinapyörällä ja sen kiinnittämistä valmiilla kaupan sokerikuorrutteella. Samalla kokeilin myös voikreemin korvaamista sokerikuorrutteen alla valkosuklaatäytteellä, joka onnistuikin ihan hyvin (tosin kakkua ei säilytetty kuin muutama tunti, joten en tiedä miten pitkään olisi pysynyt hyvänä). Hyvää harjoitusta siis tämä kakku ja maku oli oikein erinomainen!

Pohja

Munaton suklaakakkupohja (tässä kakussa noin 1/4 tuosta kakkupohjasta)

Kostutukseen vaniljasokerilla maustettua maitoa

Valkosuklaa-puolukkatäyte

200 g valkosuklaata
2 dl vispikermaa
noin 1 dl puolukoita
(tummaa tai maitosuklaata rouhittuna)

Sulata suklaa ja anna sen jäähtyä hieman. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi, valkosuklaa jähmettää vaahtoa aika paljon. Sekoita jäähtynyt valkosuklaa kermavaahdon sekaan. (Itse otin tässä välissä noin 1/3 seoksesta erilleen kakun päällystämistä varten.) Lisää puolukat ja halutessasi rouhittu maito/tumma suklaa. Itse raastoin suklaan, ja se ei tarpeeksi erottunut täytteestä.

Kuorrutus ja koristelu

Valkosuklaatäytettä
Sokerimassaa
Valmista kaupan sokerikuorrutetta

Kasasin kakun neljästä palasta, koska käytin pellillä paistetun kakun reunapaloja. Kakkuun tuli siis vain yksi täyteväli ja siihen kohtalaisen runsaasti täytettä. Kun olin täyttänyt kakun, tasoitin reunat leikkaamalla ja levitin päälle valkosuklaamoussen. Laitoin kakun hetkeksi viileään, jolloin mousse vielä jähmettyi hieman, joten sokerimassan laitto sujui paremmin.

 

Sokerimassasta oli jäljellä aika pieni määrä, joten kaulitsin sen todella ohueksi, mutta sain kuitenkin ihan hyvin siirrettyä kakun päälle. Tykkäsin itse kakun maustakin nyt enemmän, kun sokerimassaa ei ollut niin paksua kerrosta. Sokerimassan reunat leikkasin jostain blogista nappaamallani idealla käyttäen pitsaleikkuria, sillä sujuikin todella kätevästi! Punaisesta massasta leikkasin taikinapyörällä ohuita nauhoja, jotka kiinnitin sokerikuorrutteella kakun alareunaan ja koristeeksi päälle. Rusetin muotoilu oli hieman hankalaa, koska vaaleanpunainen massa oli jo valmiiksi aika kuivunutta eikä meinannut kestää enää kasassa vaan meinasi repeillä kun taivuttelin sitä. Itse en siis ole oikein tyytyväinen näihin koristeluihin, mutta ideana ihan hyvä ja vieraat kyllä tykkäsivät. Ja mikä tärkeintä, kakku oli todella herkullisen makuista, puolukat tasapainottivat ihanasti muuten melko makeaa kakkua.